Maanantaina 28.10. julkaistiin tietoa yliopistojen valintakoeuudistuksesta, joka koskee ensi vuoden valintakoetta. Aloilla, joissa on jo tehty valintakoeyhteistyötä, muutokset eivät ole kovin suuria. Näitä ovat muun muassa kauppatieteet, tekniikan ala ja lääketieteet.
Yhteenvetona voidaan todeta, että kauppatieteiden valintakokeeseen valmistautumiseen ei tule merkittäviä muutoksia, eikä valintakokeella sisäänpääsy helpotu. Kauppatieteellinen ala on edelleen erittäin kilpailtu ja valintakokeessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia. Koe on ollut viime vuosina erittäin soveltava ja pelkkien lukiokirjojen opiskelulla sisäänpääsy on ollut todella vaikeaa. Suurin yksittäinen muutos on historian jääminen pois valintakoeperusteista. Matematiikka ja taloustieto säilyvät edelleen mukana aiempaan tapaan.
Jokaisessa valintakokeessa on yksi yhteinen osio, jonka kaikki valintakokeeseen osallistuvat hakijat suorittavat. Yhteiset osiot ovat pääsääntöisesti kaikille samaan kokeeseen osallistuville hakijoille samat ja täysin samanlaiset. Uudistuksessa Valintakoe F on tarkoitettu kauppatieteellisten, taloustieteen, tietojärjestelmätieteen sekä ympäristö- ja elintarviketalouden alojen koulutusohjelmille. Valintakoe F on kokonaan yhteinen kaikille koetta käyttäville hakukohteille. Kokeessa mitataan kykyä omaksua ja soveltaa yhteiskunta-, kauppa- ja taloustieteellistä tietoa sekä matemaattista ja loogista ajattelua. Valintakokeen kesto on edelleen 3 tuntia.
Valintakoe F perustuu kokeessa jaettaviin aineistoihin sekä lukion tilastomatematiikan (moduulit MAA8 tai MAB5) tai talousmatematiikan (moduulit MAA9 tai MAB7) sekä lukion taloustiedon (moduuli YH2) sisältöihin. Valintaperusteissa päätetään, perustuuko koe tilastomatematiikan vai talousmatematiikan moduuleihin. Valintaperusteet julkaistaan myöhemmin syksyllä 2024.
Ekonomivalmennus jatkaa laadukkaiden valmennuskurssien tarjoamista ja päivittää kurssit vastaamaan uutta valintakoetta. Historian poisjäänti mahdollistaa tuntimäärien ja materiaalin lisäämiseen taloustietoon ja matematiikkaan, jolloin kurssilaisemme saavat vielä entistä kattavamman mahdollisuuden valmistautua valintakokeeseen.
Löydät lisätietoa kursseistamme seuraavista linkestä:



